Sulamisvedet valuivat jäähalliin Uudessakaupungissa
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai vahingontorjuntatehtävän maanantai-iltana hieman puolikahdeksan jälkeen Uudenkaupungin jäähalliin Koulupolulle. Sulamisvesiä oli päässyt tulvimaan rakenteiden läpi jäähallin aulaan noin 20 neliömetrin kokoiselle alueelle.
– Vettä oli aulatilassa arviolta noin viiden sentin verran. Pumppasimme suurimman vesimäärän pois, kertoo päivystävä palomestari Joonas Lahdenperä.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Jäähallin kiinteistönhuolto jatkoi sulamisvesien poistamista.
Ilmatieteen laitos antoi koko eteläiseen Suomeen tulvavaroituksen maanantaille. Varsinais-Suomessakin sateen ja lumen sulamisen odotettiin aiheuttavan kaupunkitulvia ja saavan jokia tulvimaan.
Taajamissa ennustetaan sateen ja sulamisvesien aiheuttamia hulevesitulvia kun vastikään satanut tiivis lumi tukkii hulevesireittejä.
Lähde: Turun Sanomat
Kommentointi (0)
Vastaa